Usein Kysytyt Kysymykset
Suomen Nuorisoseurat on järjestö, joka on Suomen merkittävin kulttuurisen lapsi- ja nuorisotyön toimija. Suomen Nuorisoseurat tarjoaa kaikenikäisille laadukkaita harrastuksia, kuten tanssia, teatteria, musiikkia, sirkusta ja liikuntaa. Nuorisoseurat järjestää myös niihin liittyviä tapahtumia ja koulutuksia. Nuorisoseuroissa jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella on mahdollisuus harrastaa kulttuuria, kasvaa aktiiviseksi yhteisön jäseneksi ja kokea tekemisen riemua! Perehdy Nuorisoseurojen toimintaan tarkemmin.
Nuorisoseuratoimintaa on sekä kaupungeissa että maaseudulla ympäri Suomea. Toimintaa toteuttavat paikalliset nuorisoseurat, aluetoimistot ja valtakunnallinen liitto. Suomen Nuorisoseurat ry on valtakunnallinen nuorisotyötä tekevä järjestö, jonka tehtävänä on tukea paikallisten nuorisoseurojen toimintaa. Nuorisoseurajärjestö koostuu n. 650 paikallisseurasta sekä valtakunnallisesta liitosta. Liitolla on 15 piiriä, joista kuutta aluetoimistoa ylläpitää liitto ja yhdeksän ovat itsenäisiä keskusseuroja. Lue lisää Nuorisoseurat-organisaatiosta.
Nuorisoseuraliike syntyi nuorten perustamana vuonna 1881. Nuorisoseurojen syntyvaiheet liittyvät kansalliseen heräämiseen ja sivistysaatteen nousuun. Katso lisätietoja Nuorisoseurojen historiasta.
Nuorisoseurat Lounais-Suomi on yksi Suomen Nuorisoseurojen valtakunnallisen liiton aluetoimistoista. Aluetoimiston tehtävä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena ja kehittää paikallisseurojen toimintaa ja toimintaedellytyksiä. Käytännössä aluetoimiston keskeisiin tehtäviin kuuluu yhteydenpito jäsenkenttään, tiedottaminen, yhdistystoiminnan neuvonta ja seuratoiminnan kehittämien yhdessä jäsenseurojensa kanssa. Nuorisoseurat Lounais-Suomen alueeseen kuuluu Hämeen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien paikallisseurat, joita on yhteensä 99. Nuorisoseurat Lounais-Suomen aluetoimistolla on kaksi toimipistettä; yksi Porissa ja yksi Tampereella. Molemmissa toimipisteissä työskentelee yksi toiminnanohjaaja. Katso Nuorisoseurat Lounais-Suomen toiminnanohjaajien yhteystiedot.
Ympäri Suomea toimii noin 650 paikallista nuorisoseuraa. Nuorisoseurat Lounais-Suomen alueella on 99 paikallisseuraa. Paikallisseura- ja harrastustoimintahausta voit etsiä oman lähimmän seurasi ja olla yhteydessä suoraan paikallisseuraan. Voit myös olla yhteydessä Nuorisoseurat Lounais-Suomen aluetyöntekijöihin tai muiden alueiden työntekijöihin, jotka auttavat sinua löytämään sopivan nuorisoseuran tai harrastusporukan.
Jokaisella nuorisoseuralla on oma johtokunta, joka johtaa nuorisoseuran toimintaa. Kaikki seuran jäsenet pääsevät vaikuttamaan yhdistyksen kokouksissa ja valitsemaan johtokunnan jäsenet. Nuorisoseuralla voi olla myös erilaisia toimikuntia, joille vastuuta on jaettu. Paikalliset nuorisoseurat järjestävät erilaista harrastustoimintaa, tapahtumia, koulutuksia sekä hanke- ja projektitoimintaa ja ylläpitävät noin 600 nuorisoseurantaloa tai muuta toimitilaa. Seuroilla on myös monenlaisia talkootehtäviä, joihin tarvitaan tekijöitä.
Suomen Nuorisoseurat on verkosto, johon kuulumalla olet osa valtakunnallista yhteisöä. Isona yhteisönä Suomen Nuorisoseuroilla on mahdollisuus toimia jäsentensä äänenkantajana ja saada esittämilleen asioille enemmän painoarvoa kuin yksittäisellä seuralla tai seuratoimijalla. Suomen Nuorisoseurat ry tarjoaa jäsenistölleen monenlaisia etuja ja palveluita, jotka ovat kokonaisuutena listattuna liiton edut ja palvelut jäsenseuroille -verkkosivulla. Lisäksi omalla paikallisseurallasi saattaa olla omia etuja, joista kannattaa jutella oman seuran aktiivien kanssa.
Jäsenien etuja ja palveluita ovat esimerkiksi:
- -Seuran työkalupakki, jossa on pohjia, oppaita ja vinkkejä järjestö- ja ohjaustyöhön. Esimerkiksi yhdistyksen mallisäännöt, matkalaskupohjat ja ohjaajan oppaita löytyy täältä.
- Nuorisoseurojen jäsenille on mahdollista hakea osaamismerkkejä
- Kansalaisfoorumi tarjoaa kurssitukea jäsenseuroilleen. Suomen Nuorisoseurojen jäsenenä seura on myös Kansalaisfoorumin jäsenseura.
- Liiton jäsenseurat voivat avata edullisesti ja vaivattomasti omat kotisivut
- Paikallisseuroilla on mahdollisuus saada omien tapahtumiensa liput myyntiin Nuorisoseurojen verkkokauppa Puotiin
- Suomen Nuorisoseurat on Suomen Harrastajateatteriliiton jäsen, jolloin kaikki nuorisoseurojen teatterit ovat oikeutettuja SHT:n palveluihin
Jos mielestäsi tarjolla olevat palvelut eivät hyödytä teidän seuraanne, ehdotuksia ja ideoita uusista palvelutoiveista ja ideoista otetaan mielellään vastaan. Ota yhteyttä vaikkapa oman alueesi työntekijään tai liiton muihin toimihenkilöihin.
Nuorisoseurarekisteri on paikallisten nuorisoseurojen käyttöön tehty järjestelmä. Rekisterin avulla nuorisoseurat voivat hallinnoida keskitetysti jäsentensä tietoja. Rekisterin kautta seurat pystyvät laskuttamaan ja vastaanottamaan ilmoittautumisia. Rekisterin avulla toimivat myös seura- ja harrastusryhmähaku sekä tapahtumakalenteri, joiden kautta rekisteriin täytetyt ryhmät ja tapahtumat saadaan näkyviin julkisesti. Rekisterissä olevien jäsenten on mahdollisuus saada Nuorisoseuralehti neljä kertaa vuodessa. Rekisterissä toimitaan henkilökohtaisilla tunnuksilla, ne voi pyytää oman aluetoimiston työntekijältä. Seurojen on tärkeää ylläpitää rekisterissä olevat tiedot ajan tasalla myös sen vuoksi, että liiton toimihenkilöt käyttävät siellä olevia yhteystietoja tiedottamiseen.
Kirjaudu Nuorisoseurarekisteriin https://nuorisoseurarekisteri.fi/
Seuralainen on Nuorisoseurojen jäsenien henkilökohtainen käyttöliittymä Nuorisoseurarekisteriin.
Seuralaisesta löydät muun muassa seuraavat ominaisuudet:
- Omien jäsenyyksien ja toimintaryhmien tiedot
- Omat yhteystiedot, voit myös korjata ja muokata rekisterissä olevia tietojasi
- Jäsenkortti, voit myös tulostaa täältä paperisen jäsenkortin
- Tiedot jäseneduista
- Seuran ja liiton tiedotteet
- Tiedot oman seuran, keskusseuran/alueen ja liiton tapahtumista
- Seuran toimihenkilöiden yhteystiedot
Seuralaiseen pääset kirjautumaan jäsennumerolla ja salasanalla. Jos sinulla on sähköpostiosoite rekisterissä, voit tilata sähköpostiisi linkin salasanan luontia varten. Jos rekisteristä ei löydy sähköpostiosoitettasi, ota yhteyttä seurasi jäsenrekisteriasioista vastaavaan, jotta hän lisäisi sen. Mikäli sinulla ei ole sähköpostiosoitetta, seurasi jäsenrekisterivastaava pystyy luomaan sinulle salasanan.
Seuralainen löytyy osoitteesta https://seuralainen.nuorisoseurat.fi.
Jäsenpalvelut ja jäsenedut kuuluvat kaikille paikallisseuroille ja paikallisseurojen jäsenille.
Jäsenmaksu on merkittävä oman varainhankinnan lähde järjestön kaikilla tasoilla. Jäsenmaksu on jäsenen maksama maksu, josta tuloutuu osa kaikille järjestön tasoille; paikallisseuralle, aluetoimistolle sekä valtakunnalliselle liitolle. Jäsenmaksujen euroilla voidaan tehdä juuri sitä, mitä jäsenistö tahtoo.
Henkilöjäsenet maksavat jäsenmaksun suoraan paikallisseuralle, jonka jäseniä ovat. Jäsenmaksu voidaan laskuttaa erikseen omana maksuna tai se voi olla osana harrastusmaksua. Jäsenmaksu on ennen kaikkea keino ylläpitää yhdistyksen toimintaa, jäsenmaksun käyttötarkoituksen yhdistys päättää itse.
Paikallisseura maksaa jokaisesta jäsenestä osuuden Suomen Nuorisoseurojen liitolle. Tämän osuuden suuruus päätetään vuosittain Suomen Nuorisoseurojen valtuuston syyskokouksessa. Vuonna 2020 tämä osuus on 9 euroa, josta 4,5 euroa menee aluetoimistolle ja 4,5 euroa valtakunnalliselle liitolle.
Suomen Nuorisoseurat ry:n päätehtävä on palvella paikallistason seuroja. Jäsenmaksu on merkittävä oman varainhankinnan lähde järjestön kaikilla tasoilla. Jäsenmaksu on jäsenen maksama maksu, josta tuloutuu osa kaikille järjestön tasoille; paikallisseuralle, aluetoimistolle sekä valtakunnalliselle liitolle. Jäsenmaksujen euroilla voidaan tehdä juuri sitä, mitä jäsenistö tahtoo. Suomen Nuorisoseurat on valtakunnallinen verkosto, joka tarjoaa jäsenistölleen monenlaisia etuja ja palveluita, jotka ovat listattuna liiton edut ja palvelut jäsenseuroille -verkkosivulla.
Jäsenien etuja ja palveluita ovat esimerkiksi:
- Seuran työkalupakki, jossa on pohjia, oppaita ja vinkkejä järjestö- ja ohjaustyöhön. Esimerkiksi yhdistyksen mallisäännöt, matkalaskupohjat ja ohjaajan oppaita löytyy täältä.
- Nuorisoseurojen jäsenille on mahdollista hakea osaamismerkkejä
- Kansalaisfoorumi tarjoaa kurssitukea jäsenseuroilleen. Suomen Nuorisoseurojen jäsenenä seura on myös Kansalaisfoorumin jäsenseura.
- Liiton jäsenseurat voivat avata edullisesti ja vaivattomasti omat kotisivut
- Paikallisseuroilla on mahdollisuus saada omien tapahtumiensa liput myyntiin Nuorisoseurojen verkkokauppa Puotiin
- Suomen Nuorisoseurat on Suomen Harrastajateatteriliiton jäsen, jolloin kaikki nuorisoseurojen teatterit ovat oikeutettuja SHT:n palveluihin
Jos mielestäsi tarjolla olevat palvelut eivät hyödytä teidän seuraanne, ehdotuksia ja ideoita uusista palvelutoiveista ja ideoista otetaan mielellään vastaan. Ota yhteyttä vaikkapa oman alueesi työntekijään tai liiton muihin toimihenkilöihin.