Archive
Monthly Archives: maaliskuu 2024

Vuoden 2024 nuorisoseuralainen on Ira Järvelä

Kaustisen Nuorisoseuran puheenjohtaja Ira Järvelä on palkittu Vuoden 2024 nuorisoseuralaisena. Vuoden nuorisoseuralaiseksi valitaan vapaaehtoinen, jonka panos on paikallisella, maakunnallisella tai valtakunnallisella tasolla tärkeää. Tunnustus jaettiin Nuorisoseurapäivän juhlassa 23.3.

Aktiivinen harrastaja ja luottamushenkilö

Iran nuorisoseurataival on alkanut Oulunsalon Nuorisoseurassa, jossa hän toimi pelimannina säestäessään kansantanssiryhmä Kimaraa. Muutettuaan Kaustiselle 90-luvun puolivälissä Ira aloitti harmonikan soittajana Ottosten pelimanniryhmässä Kaustisen Nuorisoseurassa.

Siitä tie vei nopeasti mukaan myös johtokuntatyöskentelyyn ja muihin luottamustehtäviin. Ira on toiminut Kaustisen Nuorisoseuran puheenjohtaja vuodesta 2016 lähtien, minkä lisäksi hän toimii Kaustinen Folk Music Festivalia järjestävän Pro Kaustinen r.y.:n puheenjohtajana ja edustaa Kaustisen Nuorisoseuraa Kaustislaisen viulunsoiton yhdistysten aineettoman kulttuuriperinnön suojelutyöryhmässä. Vuosien varrella Ira on ollut mukana myös Keski-Pohjanmaan Nuorisoseuran hallituksessa ja Suomen Nuorisoseurojen valtuustossa.

Innostus tarttuu myös muihin

Iraa kuvaillaan sitoutuneeksi, uutteraksi, kannustavaksi ja rohkeaksi. Hän innostaa esimerkillään muita mukanaolevia ja muistaa kiittää pienestäkin työpanoksesta.

Koulutus, nuorten vaikuttaminen ja oppimisen mahdollisuudet ovat Iralle tärkeä osa nuorisoseuratoimintaa. Hän rohkaisee muita tarttumaan aivan uudenlaisiin tehtäviin ja kokemuksiin sekä kannustaa ihmisiä opiskeluun.

Ira korostaa yhteistyön tärkeyttä muiden toimijoiden kanssa niin paikallisesti, maakunnallisesti kuin valtakunnallisestikin. Hän toimii itse aktiivisena yhteistyön rakentajana monella tasolla.

Ira ymmärtää ja tuo esille koko nuorisoseurajärjestön ja instituution tärkeää roolia menneisyydessä, nykyhetkessä ja tulevaisuudessa. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan järjestäminen ja mahdollistaminen sekä kaustislaisen aineettoman kulttuuriperinnön esillä ja elävänä pitäminen ovat lähellä Iran sydäntä.

”Aito kiinnostus ja innostus yhteisten asioiden eteenpäin viemiseksi tarttuu meihin muihinkin toimijoihin, jotka saamme Iran palavasta liekistä kipinää omaankin tekemiseemme”, kuvailee Iraa tunnustuksen saajaksi ehdottanut taho.

Nuorisoseurapäivän juhlassa tiedossa palkintohumua

Suomen Nuorisoseurat palkitsee vuosittain ansioituneita nuorisoseuralaisia ja nuorisoseuroja valtakunnallisin tunnustuksin. Tänä vuonna Vuoden Nuorisoseura-, nuorisoseuralainen-, nuori nuorisoseuralainen- ja vastuullisuusteko -tunnustukset jaetaan Nuorisoseurapäivän juhlassa la 23.3. klo 12 alkaen Mallusjoen Nuorisoseuralla.

Vuoden Nuorisoseura -tunnustus jaetaan seuralle, joka aktiivisella toiminnallaan kokoaa ihmiset tärkeän tekemisen äärelle ja harrastuksen pariin luoden ympärilleen yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta ja tekemisen riemua.

Vuoden nuorisoseuralaiseksi valitaan vapaaehtoinen, jonka panos on paikallisella, maakunnallisella tai valtakunnallisella tasolla tärkeää. Ensimmäistä kertaa palkitaan myös Vuoden nuori nuorisoseuralainen. Tunnustus jaetaan alle 29-vuotiaalle, joka on osallistunut aktiivisesti ja sitoutuneesti toimintaan paikallisesti tai valtakunnallisesti. Tämän vuoden osalta haluttiin palkita kaksi nuorta.

Toinen uusi palkintokategoria on Vuoden vastuullisuusteko, joka jaetaan vuoden 2023 aikana toteutusta teosta. Vastuullisuusteko voi liittyä ympäristön, yhteisöön tai laajemmin yhteiskuntaan. Teko voi olla pienikin, mutta sillä on selkeä ja aiempaa kestävämpi muutos toimintaan.

”Haluamme uusilla tunnuksilla nostaa esiin mahtavia nuoriamme ja korostaa myös vastuullisuuden merkitystä nuorisoseuratoiminnassa”, avaa Suomen Nuorisoseurojen hallituksen puheenjohtaja Elina Weckström, joka jakaa tunnustukset juhlassa.

Juhlan järjestää Orimattilassa sijaitseva Mallusjoen Nuorisoseura, joka valittiin Vuoden 2023 nuorisoseuraksi.

”Valinta Vuoden nuorisoseuraksi oli suuri kunnia, joten olemme ilolla järjestämässä tämän vuoden juhlaa. Tiedossa on monipuolisia esityksiä ja Orimattilan kaupunginjohtajan Kalle Larssonin terveiset”, iloitsee Heidi Heikkilä, Mallusjoen Nuorisoseuran harrastustoiminnan vastaava.

Hyvää nuorisoseurapäivää!

Hyvää nuorisoseurapäivää! Jo vuodesta 1912 asti marianpäivänä vietetty nuorisoseurapäivä on jokaisen nuorisoseuralaisen juhlapäivä. Tänä vuonna päivä avaa Nuorisoseuraviikon, jota vietetään 18.-24.3.

Alun perin nuorisoseurapäivän tarkoituksena oli luoda yhtenäisyyden tunnetta aikana, jolloin puolueseurat kilpailivat nuorisoseurojen kanssa jäsenistä. Ajatuksena oli, että nuorisoseurapäivänä seuroissa järjestettäisiin iltama, joka omistettaisiin nuorisoseura-asialle. Idean isä F. A. Hästesko piti Marian ilmestyspäivää eli marianpäivää hyvänä ajankohtana, koska talvella oli helpompi järjestää vakavamielistä ohjelmaa. Marianpäivä oli aiemmin arvostettu juhlapyhä, jolloin monet nuorisoseurat olivat jo tottuneet järjestämään tapahtumia, joten nuorisoseurapäivä tuli nopeasti suosituksi.

Vuosien aikana nuorisoseurapäivää on vietetty monin eri tavoin. 1920-1930-luvuilla tapana oli pitää hiihto- ja näytelmäkilpailuita, jakaa palkintoja ja järjestää iltamia, joissa puhuttiin nuorisoseuratoiminnasta. Seurantaloille kutsuttiin myös entisiä nuorisoseuralaisia, jotka jakoivat muistojaan.

Nykyään nuorisoseurapäivä keskittyy nuorisoseuratoiminnan juhlistamiseen, ja sen vietto on moninaista. Jokainen nuorisoseura voi järjestää juuri omannäköisensä tapahtuman, jolla iloita oman seuran toiminnasta. Päivä on loistava tilaisuus avata seurantalon ovet myös uusille kävijöille ja harrastajille.

Nuorisoseurapäivä avaa Nuorisoseuraviikon

Tänä vuonna nuorisoseurapäivä avaa Nuorisoseuraviikon, jota vietetään 18.-24.3. Nuorisoseuraviikko on seurojen yhteinen juhlaviikko, jolloin riemuitaan nuorisoseuralaisuudesta ja kutsutaan myös muut tutustumaan toimintaan. Viikon tavoitteena on lisätä nuorisoseurojen näkyvyyttä ja esitellä moninaista toimintaamme. 

Nuorisoseuraviikko huipentuu Nuoriseurapäivän juhlaan lauantaina 23.3., jossa palkitaan Vuoden nuorisoseura, nuorisoseuralainen, nuori nuorisoseuralainen ja vastuullisuusteko. Juhlaa vietetään tällä kertaa Mallusjoen Nuorisoseuralla, joka valittiin Vuoden 2023 nuorisoseuraksi.

Jokainen nuorisoseuralainen on kutsuttu mukaan Nuorisoseuraviikon viettoon. Katso osallistumistavat Nuorisoseuraviikon-sivulta ja tule mukaan juhlistamaan nuorisoseuralaisuutta!

Mitä hyötyä kulttuuriharrastamisesta on? Vastaa kyselyyn

Minkälaisia vaikutuksia kulttuuriharrastamisella on harrastajien elämään? Tätä selvitetään nyt toista kertaa Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvityksessä.

Nuorisoseurojen harrastajat voivat osallistua selvitykseen vastaamalla kyselyyn 14.3.-25.4. Kyselyssä käydään läpi harrastamisen vaikutuksia mm. sosiaalisiin suhteisiin, mielenterveyteen, oppimiseen ja fyysiseen terveyteen.

Kyselyyn vastataan nimettömästi, eikä tuloksia voida jäljittää yksittäisiin vastaajiin. Vastaaminen kestää noin viisi minuuttia.

Kyselyn tuloksien avulla saadaan tärkeää tietoa harrastamisen vaikutuksista. Kerätyn tiedon perusteella voimme nostaa esiin harrastamisen tärkeyttä niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta.

Edellisen kerran vuonna 2022 toteutetusta selvityksestä näkyi, että kulttuurin harrastaminen vaikuttaa vahvasti harrastajien elämän eri osa-alueisiin. Lue lisää selvityksen tuloksista.

Kyselyssä ovat mukana Kansalaisfoorumi, Suomen Nuorisoseurat ja Nuori Kulttuuri, Suomen Nuorisosirkusliitto, Suomen Harrastajateatteriliitto, Suomen Puhallinorkesteriliitto sekä Suomen Kansanmusiikkiliitto.

Kannanotto: Kulttuurin harrastaminen luo henkistä kriisinsietokykyä

Järjestöt tarjoavat kaikenikäisille mahdollisuuden harrastaa kulttuuria matalalla kynnyksellä, ilman korkeita osallistumismaksuja. Esimerkiksi nuorisoseuroissa harrastaa vuositasolla lähes 50 000 henkilöä, ja Suomen Harrastajateatteriliiton 500 harrastajateatterissa on yli 25 000 harrastajaa. Tämän työn merkitystä, arvoa ja vaikutuksia ei usein huomata järjestöjen ulkopuolella.

Kulttuurin harrastamisella on todettu olevan merkittäviä positiivisia vaikutuksia harrastajien elämään. Laaja, valtakunnallisesti toteutettu Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvitys (Pulkkinen 2022) valottaa harrastajien kokemuksia usealta taidealalta (sirkus, teatteri, musiikki, tanssi ja kuvataide). Vastauksissa korostuvat erityisesti kulttuuriharrastuksen positiiviset sosiaaliset vaikutukset. Moni vastaaja kertoo oman harrastusyhteisön olevan tärkein syy harrastaa.

“Yhteisöllisyyden ja osallisuuden tunne saa tuntemaan oloni turvalliseksi ja tarpeelliseksi. Olen tärkeä ja merkityksellinen”, kertoo yksi kyselyyn vastanneista. Kulttuuriharrastus siis todistetusti lisää osallistujien hyvinvointia ja tarjoaa yhteisön, jossa harjoitella yhteistyö- ja vaikuttamistaitoja. Harrastaminen paikallisyhteisöissä onkin monille tapa harjoitella kansalaistaitoja ja ilmaista omaa toimijuutta. Oppiminenkin koetaan mielekkääksi silloin, kun ympärillä oleva ryhmä on turvallinen ja ilmapiiri salliva. Harrastusryhmän sosiaaliset suhteet ja yhdessä muiden kanssa harrastaminen vaikuttavat positiivisesti mielen hyvinvointiin. Yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemukset voivat kannatella yksilöä varsinkin kriisiaikoina.

Järjestöllisen kulttuuritoiminnan, -harrastamisen ja -oppimisen merkitys on suuri niin harrastajille, kansalaisyhteiskunnalle kuin paikkakuntien elinvoimaisuudelle. Monilla pienillä paikkakunnilla juuri järjestöjen ja paikallisten yhdistysten tarjoamat kulttuuriharrastamisen mahdollisuudet ovat ensiarvoisen tärkeitä. Valtakunnallisten järjestöjen tehtävänä on tukea ja neuvoa paikallisia, usein vapaaehtoispohjalla toimivia yhdistyksiä. Järjestöjen ja niiden kanssa yhdessä opinnollista toimintaa toteuttavien opintokeskusten toimintaedellytykset on turvattava, jotta voidaan turvata paikallinen kansalaistoiminta sekä varmistaa kulttuuriharrastamisen yhdenvertaisuus sekä maantieteellisesti että kohderyhmittäin.

Kulttuurisen nuoriso- ja sivistystyön toteuttajina haluamme korostaa yhdistys- ja vapaamuotoisen kansalaistoiminnan tärkeyttä sekä kulttuuriharrastamisen ja kulttuurin kautta vaikuttamisen merkitystä oman toimijuuden ja koetun kansalaispätevyyden vahvistamisessa. Matalan kynnyksen osallistuminen ja harrastaminen paikallisyhteisöissä on monille tapa harjoitella kansalaistaitoja ja ilmaista omaa toimijuutta.

Kulttuurin ja taiteen muutosvoima vahvistaa demokratiaa. Kulttuurista nuoriso- ja sivistystyötä tehdään laajasti vapaan sivistystyön oppilaitoksissa ja kulttuuri- ja nuorisojärjestöissä. Tämän työn potentiaali osallisuus- ja vaikuttamiskokemuksen vahvistamisessa sekä polarisoitumis- ja eriarvoistumiskehityksen pysäyttämisessä on tärkeää tunnistaa myös kulttuuripoliittisessa selonteossa.

Lisätiedot

Annina Laaksonen, pääsihteeri, Suomen Nuorisoseurat, annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi, 040 726 7450

Sanna Saarela, toiminnanjohtaja, Suomen Harrastajateatteriliitto, sanna.saarela@shtl.fi, 050 092 8984

Anneliina Wevelsiep, pääsihteeri, Sivistysliitto Kansalaisfoorumi, anneliina.wevelsiep@kansalaisfoorumi.fi, 050 590 0180

Ilmoittaudu Ramppikuumeeseen maaliskuun aikana 

Ramppikuume – Valtakunnalliset Nuorisoteatteripäivät järjestetään Kankaanpäässä 19.-21.4. ja ilmoittautuminen tapahtumaan on auki 31.3. asti. Tapahtuma tarjoaa 13-20-vuotiaille nuorille ainutlaatuisen mahdollisuuden esiintyä, nähdä nuorisoteatteriryhmien esityksiä ympäri Suomen sekä kouluttautua alan ammattilaisten ohjauksessa.

Ramppikuume koostuu esityskatselmuksesta ja koulutuspajoista. Tänä vuonna koulutuspajat ovat yksipäiväiset eli perjantaina ja lauantaina osallistutaan eri koulutuspajoihin. Tapahtumaan ja koulutuspajoihin voi ilmoittautua, vaikka itsellä ei olisi katselmuksessa esitystä tai kuuluisi mihinkään nuorisoteatteriryhmään.  

Ilmoittautuminen tehdään lomakkeella. Ryhmien on hyvä huomioida, että jokainen osallistuja täyttää oman ilmoittautumisensa.  

Uutena ohjelmana OFF RAMPPIKUUME

Tänä vuonna Ramppikuume tarjoaa mahdollisuuden esittää lyhyitä, maksimissaan 15 minuutin pituisia esityksiä esityskatselmuksen ulkopuolella.

OFF RAMPPIKUUMEESEEN toivotaan ensisijaisesti helposti liikuteltavia ja kevyttä kalustoa hyödyntäviä esityksiä. Esitys voi olla teatteria, sirkusta, kuunnelma, tanssia, pantomiimia, lavarunoutta, spoken word, improvisaatiota, stand upia, musiikkia, räppiä, mitä ikinä haluatte! Se voi olla jo valmis esitys tai tätä varten valmistettu.

Esitystä voi tarjota Ramppikuumeen ilmoittautumislomakkeella 1.-31.3. oman ilmoittautumisen yhteydessä.  

Ohjelman ytimessä valtakunnallinen nuorisoteatterikatselmus

Nuorisoteatteriryhmät saivat hakea esityksillään Ramppikuumeen esityskatselmukseen 18.2. saakka ja hakemuksia tuli yhteensä huikeat 18. 

Tänä vuonna katselmukseen haki moni ryhmä sekä muutamia monologiesityksiä, eri mittaisilla esityksillä. Tarjolla on monipuolisia esityksiä omista teksteistä uudelleen versioituihin klassikoihin. 

Nuorista koostuva RamppiRaati katsoo hakeneet esitykset läpi ja tekee esivalinnat tapahtuman katselmukseen valittavista esityksistä. RamppiRaati antaa jokaiselle katselmukseen hakeneelle ryhmälle kirjallisen palautteen ja valitut ryhmän julkistetaan maaliskuussa. 

Nuori Kulttuuri Digistage 2024: Ilmoittautuminen on avattu!

Ilmoittautuminen Nuori Kulttuuri Digistagelle aukeaa tänään 5.3. Digistage on ainutlaatuinen virtuaalinen esiintymislava, joka tarjoaa 13-29-vuotiaille taidetta ja kulttuuria harrastaville nuorille mahdollisuuden esitellä teoksiaan laajalle yleisölle digitaalisesti. Toiminnan tarkoituksena on myös herättää keskustelua ja ajatuksia taiteesta ja lisätä nuorten esiintymismahdollisuuksia.

Ilmoittaudu 31.3. mennessä

Ilmoittautuminen on avoinna 5.3. alkaen aina kuun loppuun, 31.3.2024 saakka. Digistage rohkaisee nuoria luomaan ja jakamaan omaa taidettaan, tarjoten samalla ainutlaatuisen pääsyn taiteen maailmaan suoraan katsojien omilta laitteilta.

Osallistumiskriteerit ovat selkeät:

  • Osallistujien tulee olla 13–29-vuotiaita.
  • Teoksen on oltava vaakamuotoisesti kuvattu video, jonka pituus on 2–20 minuuttia.
  • Jokainen esiintyjä tai ryhmä voi lähettää vain yhden teoksen.
  • Ammattilaiset ja alaa opiskelevat voivat osallistua vain teosten ohjaajina tai avustajina.

Ilmoittautuminen tehdään lomakkeen kautta.

Miksi osallistua?

Digistage ei tarjoa ainoastaan alustaa taiteen esittämiselle, vaan myös arvokasta palautetta taiteen asiantuntijoilta. Lisäksi huhtikuun aikana yleisö voi äänestää suosikkiteoksiaan, ja tykätyimmät teokset palkitaan rahallisilla stipendeillä suorassa lähetyksessä Nuori Kulttuuri LIVEssä 11.5.2024. Äänekosken Painotalolta.

Nuori Kulttuuri Digistage on enemmän kuin kilpailu; se on eräänlainen yhteisö, joka yhdistää nuoria taiteilijoita ympäri Suomen ja tarjoaa heille näkyvyyttä sekä tilaisuuden oman harrastuksen kehittymiseen. 

Tervetuloa mukaan luomaan, jakamaan ja inspiroitumaan Nuori Kulttuuri Digistage 2024:ssä!

Nuorisoseurojen yhteinen juhlaviikko tulee – tervetuloa mukaan!

Tänä vuonna 18.-24.3.2024 vietettävä Nuorisoseuraviikko kutsuu jokaisen nuorisoseuralaisen juhlistamaan nuorisoseurojen moninaisuutta. Viikon aikana nähdään nuorisoseuralaisuuden riemua, palkintohumua ja yhteisöllistä nuorisoseuratoimintaa, kun eri puolilla Suomea järjestetään tapahtumia ja jaetaan tietoa nuorisoseuroista.

Tästä artikkelista löydät vinkkejä siihen, miten voit osallistua Nuorisoseuraviikon viettoon. Olit sitten pitkän linjan nuorisoseuralainen tai vain nuorisoseurojen fani, olet tervetullut juhlistamaan viikkoa!

Osallistu Nuorisoseuraviikon tapahtumiin

Helpoin tapa osallistua Nuorisoseuraviikkoon on lähteä paikallisen seuran tapahtumaan! Viikon aikana nuorisoseurat ympäri Suomen järjestävät tapahtumia, joista löytyy parhaiten tietoa seurojen omista kanavista. Tapahtumia listataan myös Nuorisoseuraviikon sivulle ja niistä tiedotetaan Suomen Nuorisoseurojen somekanavilla.

Viikon lopuksi lauantaina 23.3. klo 12 alkaen vietetään kaikille avointa Nuorisoseurapäivän juhlaa Mallusjoen Nuorisoseuralla, jossa on tiedossa esityksiä ja valtakunnallisten tunnustusten jakotilaisuus. Juhlassa palkitaan Vuoden nuorisoseura, Vuoden nuorisoseuralainen ja Vuoden nuori nuorisoseuralainen. Lisätietoja Nuorisoseurapäivän juhlasta tulee Mallusjoen verkkosivuille ja Facebook-sivulle.

Järjestä oma tapahtuma tai tempaus

Nuorisoseuraviikko ja Nuorisoseurapäivä ovat täydellisiä tilaisuuksia esitellä toimintaa tapahtumien kautta. Järjestäisikö seuranne kenties avoimet ovet seurantalolla, harrastusryhmän kokeilukerran, konsertin, kevättanssit tai alueen yhteiset kakkukahvit?

Tapahtumien tueksi Nuorisoseuraviikon materiaalipankista löytyy kolme erilaista tulostettavaa bingopohjaa, joiden avulla voi järjestää hieman erilaisen bingon.

Ilmoittamalla tapahtumasi meille, jaamme siitä tietoa Suomen Nuorisoseurojen kanavissa: Ilmoita tapahtuma

Jaa nuorisoseuralaisuuden iloa somessa

Nuorisoseuraviikko näkyy myös sosiaalisessa mediassa. Lähde mukaan iloitsemalla nuorisoseuralaisuudesta, jakamalla muistoja, rikkomalla ennakkoluuloja tai esittelemällä seuranne toimintaa – tapoja on monia!

Nuorisoseuraviikon materiaalipankista löydät kaikille avoimia valmiita somemateriaaleja, joita voi vapaasti hyödyntää viikon aikana. Materiaaleista löytyy:

  • Valmiita sometekstejä. 
  • Valmiita somekuvia.
  • Somekuvapohja, johon voi lisätä oman kuvan Canvassa.
  • Nuorisoseuralaisuus-, nuorisoseura- ja seurantalo bingot someen sopivissa kuvako’oissa.

Muista somettaessa hashtagit: #nuorisoseurat #nuorisoseuraviikko #tekemisenriemua. Merkitse myös @nuorisoseurat postauksiin, niin jaamme niitä eteenpäin!