Sosiaalista osallisuutta ja saavutettavuutta nuorten vapaa-ajan toiminnassa edistävä Erasmus+ -rahoitteinen Inclusion is On -hanke päättyy kesällä. Nuorisoseurat on ollut yksi kumppaniorganisaatioista Nuorten Akatemian hallinnoimassa hankkeessa. Nuorisotyöntekijöille, ohjaajille sekä muille nuorten vapaa-ajan toiminnan parissa työskenteleville tai vapaaehtoisille suunnatut materiaalit on nyt julkaistu!
Vapaa-ajan harrastukset ovat paitsi tärkeässä osassa nuorten elämää, myös keskeisessä roolissa nuorten henkilökohtaisessa kasvussa, luovuuden kehittymisessä ja sosiaalisten yhteyksien luomisessa. Osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteiden kannalta kaikenlaisille nuorille tulisi tarjota mahdollisuus osallistua erilaisiin, heidän mielenkiinnon kohteidensa mukaisiin vapaa-ajan aktiviteetteihin.
Näiden teemojen parissa toimineen Inclusion is On -hankkeen kansainvälinen päätösseminaari järjestettiin Firenzessä, Italiassa, tammikuussa 2024. Suomen päätöstilaisuus järjestettiin huhtikuussa Nuori2024-messuilla Tampereella. Seminaarissa esiteltiin hankkeen työkalupakin materiaaleja ja innovaatiomallia sekä innostettiin osallistujia oman toiminnan kehittämiseen entistä yhdenvertaisemmaksi ja saavutettavammaksi. Projekti oli myös näyttävästi esillä Nuori2024 -messuosastolla, jossa oli mahdollisuus tutustua hankkeen materiaaleihin, kuten uuteen The Doors are open for everyone -yhdenvertaisuusoppaaseen.
Toiminnan aikana on kerätty hyviä käytäntöjä ja tuotettu menetelmiä yhdenvertaisemman ja avoimemman vapaa-ajan toiminnan kehittämiseksi. Nyt kaikki julkaisut ovat vapaasti saatavilla kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneelle ja osiltaan sovellettavissa muihinkin aiheisiin.
Kaikki hankkeen materiaalit ja kieliversiot löytyvät koostetusti Nuorten Akatemian kotisivuilta.
Hankkeen tunnelmiin pääset kurkkaamaan myös kuvapankissamme Hankkeet projektit ja kampanjat (kuvat.fi)
Julkaistulla uunituoreella YouTube videolla pääset kurkkaamaan hankkeen tuloksiin nuorisotyöntekijöille kehitetyn koulutuswebinaarin kautta.
Euroopan unionin rahoittama. Esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat ainoastaan tämän tekstin laatijoiden näkemyksiä eivätkä välttämättä vastaa Euroopan unionin tai Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanovirasto (EACEA) kantaa. Euroopan unioni ja EACEA eivät ole vastuussa niistä.
Suomen Nuorisoseurat hakee Erasmus+ -ohjelmasta pienimuotoista kumppanuushanketta ajalle 2024-2025, jossa painopisteenä on kansainvälisen ja monikulttuurisen paikallisen seuratoiminnan pilotointi. Haemme 3-5 seurakumppania paikallisten pilottien toteuttamiseksi hankkeessa.
Hanketta on alustettu kehittämispäällikön, hanke- ja kumppanuuspäällikön sekä meneillään olevan pienimuotoisen kumppanuushankkeen projektikoordinaattorin toimesta ja nyt etsimme paikallisia yhteistyökumppaneita hankkeen toteuttamiseksi. Yhteistyöstä mukaan lähtevät seurat saavat korvauksen nuorisoseurantalon käyttämisestä sekä yhdessä suunniteltua kansainvälistä ja monikulttuurista toimintaa talolle. Hankkeeseen osallistuminen ei maksa kumppaneille mitään.
Pienimuotoisten kumppanuushankkeiden tulee vastata seuraaviin Erasmus+ painopisteisiin:
Hankkeeseen on suunniteltu palkattavaksi projektikoordinaattori, joka yhdessä paikallisten nuorisoseurojen kanssa suunnittelee seurojen tarpeista lähtevää toimintaa ja toteuttaa pilotteja yhdessä paikallisseurojen kanssa.
Kansainvälisen ja monikulttuurisen toiminnan pilotteja toteutetaan hankkeessa jokaisen yhteistyökumppanin kanssa 1-3 kappaletta. Pilottien toimintaa ei hakuvaiheessa rajata, mutta vinkkejä voidaan hakea seuran olemassa olevasta toiminnasta ja toiveista. Tavoitteena on mahdollistaa osallistuminen seurojen toimintaan myös monikulttuurisista taustoista tuleville henkilöille. Toteutusmuodot ja -tavat sovitaan yhdessä hankkeen aikana. Toiminta käynnistetään alueella yhdessä toimijoiden ja osallistujien kesken käytävällä dialogilla.
Milloin
Suunniteltu hankeaika on 2024-2025, jonka aikana kunkin seuran kanssa toteutetaan 1-3 pilottia. Tarkempi aikataulutus tehdään hankkeen alkuvaiheessa.
Miksi?
Hankkeen kautta järjestettävällä toiminnalla voidaan tarjota uusia toimintamahdollisuuksia sekä houkutella uusia kohderyhmiä jäseniksi ja aktiivisiksi toimijoiksi paikallisseuroihin. Lisäksi hankkeen myötä syntyy uudenlaisia verkostoja sekä paikallisesti että valtakunnallisesti, pilottiseurat verkostoituvat myös kansainvälisesti.
Mitä paikallisilta yhteistyökumppaneilta vaaditaan?
Hakuvaiheessa yhteistyökumppaneiden kanssa tehdään kirjallinen sopimus yhteistyöstä. Sopimus määrittelee, että yksittäiselle seuralle ei tule taloudellisia velvoitteita hankkeesta. Jos hankerahoitusta ei saada, sopimus raukeaa. Käytännössä yhteistyösopimus tarkoittaa sitoutumista yhdessä kehitettävään toimintaan; ideointiin yhdessä jäsenten/lähiyhteisön kanssa, viestintää sekä toimipaikan löytämistä pilottitoiminnoille. Uskomme kuitenkin, että osallisuutta korostaen alusta asti yhdessä suunniteltu toiminta sitouttaa mukaan toimintaan; hankkeen pilotit suunnitellaan yhdessä mukana olevien seurojen kanssa. Hankkeen teeman luonteen vuoksi edellytämme kiinnostusta monikulttuurisen seuratoiminnan kehittämiseen! Olisi hienoa, jos kumppanilla olisi seurantalo käytettävissä toimintaa varten.
Mitä yhteistyökumppaneille tarjotaan?
Yhteistyökumppanit saavat kokemuksia kansainvälisestä ja monikulttuurisesta toiminnasta, joka voi toimia näille kohderyhmille jäsenyyteen ja vapaaehtoistoimintaan sitoutumisen innostajana. Seuran omistamien tilojen käytöstä maksetaan erikseen korvaus.
Miten edetään
Seurojen halukkuus yhteistyökumppanuuteen tulee jättää 21.2. mennessä
Aikataulu hankehakemuksen jättämiselle on napakka – hankehaku päättyy 5.3.2024.