Category Archives for "Pispalan Sottiisi"

Pispalan Sottiisi tuo Tampereelle kansantanssin iloa tuhannen esiintyjän voimin

Kansantanssifestivaali Pispalan Sottiisia vietetään jälleen 12.-16.6. Tampereella. Viiden päivän tapahtuma levittäytyy eri puolille kaupunkia tuoden mukanaan elämyksiä kaiken ikäisille kansantanssin ja kansanmusiikin ystäville. Esiintymässä on kymmeniä ryhmiä ja yhteensä tuhat tanssijaa ja pelimannia.

Festivaaliohjelma alkaa keskiviikkona 12.6. klo 18 Laikunlavan puistokonsertilla. Tampereen kaupungin järjestämässä konsertissa esiintyvät kansainväliset esiintyjävieraat sekä paikalliset kansantanssi- ja kansanmusiikkiryhmät. Konserttiin on vapaa pääsy.

Vuoden kansantanssiyhtye Vinhakat festivaalin kotimainen pääesiintyjä

Virallisia avajaisia vietetään torstaina 13.6., kun Pispalan Sottiisin vuoden 2024 kansantanssiyhtye ja tapahtuman kotimainen pääesiintyjä Nuorisoseura Motoran Vinhakat avaa festivaaliviikonlopun Laikunlavalla. Mukana esiintymässä myös kansainväliset esiintyjäryhmät. 

Torstaina pyörähtää käyntiin myös lasten ja nuorten kansantanssikatselmus Tanssiralli, joka jatkuu aina lauantaihin asti. Tanssiralliin osallistuu ennätykselliset 28 tanssiryhmää eri puolilta Suomea.

Vinhakat nähdään myös torstai-illan Viiskauttaviis – Tanhutaan siis! -konsertissa, jossa he lyövät hynttyyt yhteen kansanmusiikkiyhtye 5/5 kanssa. Mukana myös Nuorisoseura Motoran muut tanssiryhmät, Etelän vakan Nuorten-ilta sekä kansainväliset esiintyjäryhmät.

Viikonloppuna maksuttomia konsertteja ja illanviettoja

Perjantaina ja lauantaina tarjolla on kansantanssin iloa kaikille avoimissa Tanhujen Tampere -esityksissä. Kansantanssijat ja pelimannit eri puolilta maata esittävät omien alueidensa tansseja Tammelantorilla, Laikunlavalla ja Koskikeskuksessa klo 10-14.30 välisenä aikana.

Iltaisin päästään nauttimaan kansantanssikonserteista ja yhteisistä illanvietoista. Perjantaina Sottiisi soikoon illan iloksi -konsertissa Pakkahuoneella esiintyy mm. Motoran Vinhakat ja tiedossa on pelimannitanssit. Lauantaina iltaohjelmassa on Tanhumatinea, Sottiisidisko sekä Vakat vauhdissa -konsertti, jossa vedetään mm. polkkaa pullopostilla.

Pispalan Sottiisiin päättää I Love Tanhu! – pääjuhla Pyynikin urheilukentällä sunnuntaina 16.6. klo 14-15.30. Juhlassa nähdään kansantanssijoiden ja pelimannien yhteisesitykset, sekä kaikkien alueellisten Vakkojen esitykset. Pääjuhlassa esiintyvät myös festivaalien kansainväliset esiintyjäryhmät. 

Tule nauttimaan kansantanssin riemusta

Pispalan Sottiisi on kaikille avoin tapahtuma, jonka maksuttomia konsertteja voi seurata ostoskeskuksissa ja Laikunlavalla. Maksullisia ohjelmia ovat iltakonsertit ja illanvietot, Tanssirallin konsertit sekä pääjuhla. Konserttilippuja voi ostaa ennakkoon 2.5. alkaen Puodin ja Tiketin kautta tai ovelta puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua. 

Katso lisätiedot Pispalan Sottiisin sivuilta ja tule nauttimaan Pohjois-Euroopan merkittävimmästä kansainvälisestä kansantanssifestivaalista!