Euroopan kulttuuriperintöpalkinto Suomeen seurantalojen korjausavustusjärjestelmälle

Suomalainen seurantalojen korjausavustusjärjestelmä on saanut Euroopan kulttuuriperintöpalkinnon (European Heritage Awards/Europa Nostra Awards). Korjausavustusjärjestelmä on ollut korvaamaton useiden nuorisoseurantalojen ylläpitämisessä vuosien varrella.

Palkinnon myöntäjä arvostaa erityisesti sitä, kuinka kansalaiset itse pitävät Suomessa yllä paikallisyhteisöjen ainutlaatuista kulttuuriperintöä. ”Avustusohjelma tuo esiin kulttuuriperinnön suuren merkityksen yhteisöilleen. Keskittymällä paikalliseen kulttuuriperintöön se auttaa vahvan paikallistunteen luomisessa ja tukee niiden ihmisten kollektiivista hyvinvointia, joille nämä rakennukset ovat keskeinen osa yhteisöllistä elämää”, valintaraati toteaa perusteluissaan.

Raati pitää lisäksi kansalaisyhteiskunnan ja julkisen sektorin menestyksekästä yhteistyötä ansiokkaana. ”Vahva keskinäinen vuorovaikutus sekä jatkuva sitoutuminen paikallisyhteisöjen ja viranomaisten puolelta ovat todella vaikuttavia, samoin laajuus sekä korjaushankkeiden määrällä että ajallisesti mitattuna.”

Seurantalojen korjausavustus on valtionavustus, jonka jakamisen opetus- ja kulttuuriministeriö on delegoinut Kotiseutuliitolle. ”Palkinto on merkittävä tunnustus Suomen Kotiseutuliitolle pitkäjänteisestä työstä rakennetun kulttuuriperintömme hyväksi yhdessä paikallisyhteisöjen kanssa”, iloitsee tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala.

Euroopan unionin ja Europa Nostran yhteinen palkinto-ohjelma järjestetään Luova Eurooppa -rahoituksella. Euroopan kulttuuriperintöpalkinnon saa tänä vuonna 26 kohdetta 18 eri maasta, viidessä eri palkintoluokassa. Palkinnot luovutetaan Euroopan kulttuuriperintöpalkintojuhlassa Romanian Bukarestissa 7. lokakuuta.

Pitkäjänteistä työtä talojen ja yhteisöjen puolesta

Valtio on jakanut seurantalojen korjausavustuksia vuodesta 1978. Avustukseen liittyvä korjausneuvonta annettiin Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi vuonna 1984. Vuodesta 2004 Kotiseutuliitto on vastannut myös avustuksen jakamisesta ja selvitystyöstä.

Korjausavustuksen asiantuntijaelimenä ja koordinoijana toimii Seurantaloasiain neuvottelukunta. Siinä on edustettuna 12 seurantaloja ylläpitävien yhteisöjen keskusjärjestöä sekä opetus- ja kulttuuriministeriö, ympäristöministeriö, Museoliitto ja Kuntaliitto.

”Ei voi liiaksi kiittää yhdistysten ja järjestöjen sitoutumista talojensa vaalimiseen, niiden kautta paikallisen kulttuurin ja moninaisen aktiivisuuden mahdollistamiseen. Seurantaloilla ollaan kansalaisyhteiskuntamme ytimessä”, neuvottelukunnan puheenjohtaja Mikko Härö toteaa.

Lokakuun palkintotilaisuudessa julkistetaan myös 10 000 euron arvoisen yleisöpalkinnon voittaja. Yleisöpalkinnon voittajan äänestämiseen voi osallistua kuka tahansa henkilö, jolla on käytössään sähköposti. Härö haluaa innostaa suomalaista seurantaloväkeä äänestämään.

”Meillä on mielestäni erinomainen mahdollisuus voittaa yleisöpalkinto. Seurantalotoiminnassa on mukana kymmeniätuhansia ellei satojatuhansia ihmisiä. Erilaisten perhetapahtumien, kuten häiden, kautta seurantalot koskettavat likipitäen kaikkia suomalaisia. Myös oman maan hanketta saa äänestää tässä kilpailussa”, hän mainitsee ja vakuuttaa, että mahdolliset palkintorahat käytetään suoraan seurantalotoiminnan hyväksi. Äänestä osoitteessa vote.europanostra.org.

Korvaamaton osa suomalaista rakennus- ja kulttuuriperintöä

Seurantaloja on Suomessa noin 2500. Ne ovat kulttuurisesti, yhteiskunnallisesti, arkkitehtonisesti ja historiallisesti korvaamaton osa suomalaista rakennus- ja kulttuuriperintöä. Vanhimmat ovat peräisin 1800-luvulta. Seurantaloja on rakennettu, hoidettu ja käytetty lähes 150 vuoden ajan yhtä jalkaa modernin kansalaisyhteiskunnan kehityksen kanssa.

Seurantalot ovat yhteisönsä keskuksia ja kaikille avoimia. Niissä harrastetaan, järjestetään kokoontumisia ja juhlia. Seurantaloissa harrastaa viikoittain kymmeniätuhansia lapsia, nuoria ja aikuisia. Niitä ylläpidetään suurelta osin vapaaehtoisvoimin rakennusta rakkaudella vaalien.

Noin puolet seurantaloista sijaitsee harvaan asutuilla seuduilla, joissa ei ole muita avoimeen kansalaistoimintaan sopivia tiloja. Myös julkinen sektori käyttää rakennuksia eri toimintoihin, esimerkiksi äänestyspaikkoina. Taloja vuokrataan lisäksi perhejuhlien viettoon. Monessa kunnassa seurantalot on katsottu kuntalaisille niin tärkeiksi, että ne on vapautettu kiinteistöverosta.

Lisätiedot

Seurantaloasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Mikko Härö
mikko.haro@gmail.com, puh. 0445220010

Toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo, Suomen Kotiseutuliitto
teppo.ylitalo@kotiseutuliitto, puh. 0413106197

Essi Roisko

Essi Roisko on Suomen Nuorisoseurojen viestintäasiantuntija ja Nuorisoseurat -verkkolehden toimitussihteeri.