Karoliina Ailasmaa
Author Archives: Karoliina Ailasmaa

Luova lava -kiertue Porin kylissä

Tule pitämään hauskaa ja touhuamaan luovan toiminnan parissa koko perheen voimin!

Luova lava -kiertue pystyttää elokuisen sunnuntain ajaksi kolme pop up -tapahtumaa Porin kylien nuorisoseurantalojen pihoihin.Tapahtumassa voi kokeilla erilaisia luovia juttuja toimintapisteillä ja tutustua samalla myös paikallisen nuorisoseuran toimintaan.

Kiertueen aikataulut:

klo 10.30-12 Ahlaisten Nuorisotalo, (Nahkurinkuja 2, Ahlainen)

klo 13-14.30 Söörmarkun Nuorisoseurantalo, (Söörmarkuntie 265, Söörmarkku)

klo 15.30-17 Lattomeren Nuorisoseurantalo (Liemolantie 1, 28560 Pori)

Mehutarjoilu!

Tapahtuman järjestää Nuorisoseurat Lounais-Suomi yhdessä Ahlaisten Nuorisoseuran, Söörmarkun kylä- ja nuorisoseuran ja Lattomeren Nuorisoseuran kanssa.


Kiertue järjestetään Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahan puitteissa.

Seuraa tiedotusta Facebook-tapahtumassa.

Ilmoittaudu mukaan Luova lava -teatteriryhmiin Porissa

Porissa jatkuu kaksi Luova lava -teatteriryhmää keväällä! Ryhmät kokoontuvat Kulttuuritalo Anniksella (Annankatu 6, Pori).

Luova lava -teatteriryhmässä tutustutaan teatteri-ilmaisuun ja luoviin menetelmiin matalalla kynnyksellä. Ryhmissä ei vaadita aiempaa harrastuneisuutta, vaan kaikki ovat tervetulleita ryhmään. Osallistujien ääni pääsee kuuluviin ja osallistujat saavat myös vaikuttaa ryhmän sisältöihin.

Kevätkausi: 23.1.-15.5.2023 (poislukien talviloma 20.2. ja arkipyhät 10.4. ja 1.5.)

Ryhmien ohjaajana toimii teatteri-ilmaisunohjaaja (amk) Kimmo Tihveräinen.

Ryhmä 1 (8-12-vuotiaat) maanantaisin klo 17-18.30 (90 min) Ilmoittaudu täällä.

Ryhmä 2 (10-14-vuotiaat) maanantaisin klo 19-20.30 (90min) Ilmoittaudu täällä.

Osallistumismaksu kevätkausi: 90 e

Ilmoittautuminen on sitova. 

Osallistujille lähetetään lisätietoja sähköpostitse ennen ryhmän alkua.

Järjestäjänä toimii Nuorisoseurat Lounais-Suomi www.lounaissuomi.nuorisoseurat.fi 

Lisätiedot ja kysymykset:

Minna-Reetta Kuusinen
Toiminnanohjaaja
Nuorisoseurat Lounais-Suomi
lounais-suomi@nuorisoseurat.fi
+358 440591913

Kesäteattereita Lounais-Suomessa

Monissa Lounais-Suomen paikallisseuroissa järjestetään kesän aikana kesäteatteria. Alla on listattuna alueemme esityksiä.

Klikkaamalla teatterin ja esityksen nimeä pääset lisätietoihin. Hauskaa teatterikesää!

Ruskon Kesäteatteri: Robin Hood. Esitykset ajalla 5.-29.6.

Poikkitaiteilijat ry ja Karvian teatteriyhdistys: Ei meidän äiti. Esitykset ajalla 9.6.-2.7.

Lempäälän Nuorisoseura: Rakkautta ja kaalintaimia. Esitykset ajalla 29.6.-3.8.

Urjalan näytelmäpiiri: Aallokon kutsu. Esitykset ajalla 30.6.-16.7., yönäytös 26.8.

Kosken Tl. Nuorisoseura: Kahden naisen putkiremppa. Esitykset ajalla 17.-28.6.

Rauhaniemen kesäteatteri (Tammelan Ns Aura): Kiljusen herrasväki. Esitykset ajalla 26.6.-6.8.

Kankaanpään Nuorisoseura: Kahden naisen putkiremppa. Esitykset ajalla 1.-15.7.

Kuivalahden kesäteatteri: Kievarin naiset. Esitykset ajalla 1.-17.7.

Pyhämaan Nuorisoseura Kajastus: Avioliittosimulaattori. Esitykset ajalla 3.-24.7.

Kuoreveden Nuorisoseura Nysä: Katsotaan kalenterista. Esitykset ajalla 8.7.-6.8.

Ahlaisten Nuorisoseura: Sukkelat sukulaiset. Esitykset ajalla 10.7.-24.7.

Lavian Nuorisoseura: Exän uus ja vanha. Esitykset ajalla 15.-29.7.

Teatteri Hirvenpää (esitykset Suttilan Ns:n Kalliolassa): Käpyhovi taistelee. Esitykset ajalla 28.6.-5.8.

Nuoret Vaikuttajat -hanke antaa nuorille äänen ja mahdollisuuden vaikuttaa

Suomen Nuorisoseurat ry:n Nuoret Vaikuttajat –hanke kokoaa ympäri Suomen nuorisoseuratoiminnassa mukana olevia nuoria. Hankkeen tarkoituksena on vahvistaa nuorten osallisuutta, vaikuttamistoimintaan liittyvää osaamista sekä intoa aktiiviseen kansalaisuuteen ja kansalaistoimintaan.

Tällä hetkellä haetaan 15-25-vuotiaita nuoria alueellisiin Nuoret Vaikuttajat -ryhmiin. Lounais-Suomen ryhmään voi hakea mukaan 15.2. asti.

Seuraavassa Lounais-Suomen alueella ”ensimmäisellä kaudella” toimineet Nuoret Vaikuttajat -ryhmän jäsenet, Oiva, Sara ja Altti kertovat kokemuksistaan Nuoret Vaikuttajat -ryhmän jäseninä ja Nuori Kulttuuri Talks –osuuden tekemisestä. Juttu on alun perin julkaistu Aluesanomat 2/2021 -jäsenlehdessä.

“Kyllä kannatti lähteä mukaan!”

“Moro ja hyvää syksyä kaikille lukijoille! Olen juuri Tampereelta Turkuun muuttanut opiskelujen perässä ja olen mukana Nuorisoseurojen toiminnassa. Liityin vuonna 2019 mukaan Nuoret vaikuttajat -ryhmään, johon kerättiin eri Nuorisoseurojen harrastuspiireistä nuoria ympäri Suomen. Kaikkia yhdisti Nuorisoseurat – toisia enemmän ja toisia vähemmän. Itse olin kuullut vain vähän Nuorisoseuroista, vaikka se mahdollisti meidän teatteriryhmämme, Sällien, olemassaolon. Ohjaajamme Jyri Siimes haki kahta sälliä mukaan ja niin valikoiduimme Altin kanssa edustamaan Tampereelta Nuoriin Vaikuttajiin.

En osannut odottaa mitään, enkä tiennyt, mitä tulisimme tekemään. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että kyllä kannatti. Ensimmäisestä tapaamisesta jo huomasi, että porukka on mahtava ja tekemisemme oli mielekästä. Vaikka välissä olin toiminnasta poissa vuoden ajan armeijan vuoksi, tullessani takaisin oli kuin mikään ei olisi muuttunut. Samat tutut naamat tervehtivät minua Nuori Kulttuuri Talks -tapahtumassa, joka on suurin ja näkyvin aikaansaannoksemme. Talksin tuotimme Nuorisoseurojen ja Nuoret tuottajat -ryhmän kanssa. Talksissa nuoret pääsivät puhumaan heille tärkeistä asioista, ja mukana oli päättävissä elimissä olevia, julkkiksia ja ihan tavallisia ihmisiä.

Tiedossa pitäisi olla vielä muutama tapaaminen vaikuttajien kesken syksyllä, mutta koronaa seurataan sen mukaan, voidaanko sellaista järjestää. Kovasti sitä toivon.”

Oiva Saukkosaari

Varmuutta ja rohkeutta

“Olen Sara Hänninen, 16-vuotias tyttö Tarvasjoen Nuorisoseurasta. Eksyin mukaan nuoriin vaikuttajiin hieman jälkijunassa ryhmän toimittua jo jonkin aikaa. Aivan mahtavaan porukkaan oli kuitenkin helppo päästä mukaan.

Itselleni verkostoon pääseminen merkitsi paitsi ääneni kuuluviin saamista, oppia vaikuttamisesta sekä tapahtuman järjestämisestä myös lukuisia uusia ystäviä ja mahdollisuuksia tutustua Nuorisoseurojen toimintaan. Näin pienen paikallisseuran kasvatille toiminnasta saamani eväät ovat merkinneet hurjasti. Niiden avulla olen saanut varmuutta ja rohkeutta aktiiviseen toimintaan omassa seurassani.

Muistan kuinka Nuori Kulttuuri Talks tuli puheeksi jo ensimmäisessä tapaamisessa. Se vaikutti silloin hyvin kaukaiselta ja utopiselta projektilta, johon oli vaikea uskoa pääsevänsä todella mukaan. Ajan myötä tapahtumasta kuitenkin muotoutui jotain, mistä meidän kaikkien nuorien vaikuttajien kädenjälki erottui selvästi. Kaikki konkretisoitui kokoontuessamme Poriin keskelle Talks-humua. Suunnittelutyötä oltiin pitkälti jouduttu tekemään etänä kotisohvalta käsin, joten tapahtumapaikalle pääseminen merkkasi itselleni erityisen paljon.

Talksia suunnitellessa meidät jaettiin ryhmiin, joissa lähdimme toteuttamaan ohjelmaa. Itse päädyin järjestämään Erätauko-menetelmää hyödyntävää keskustelutilaisuutta, joka oli jo itsessään täysin uusi kokemus minulle. Koronan aiheuttama epävarmuus oli toteutuksessa jatkuvasti läsnä, mutta vaikka tapahtuma päädyttiin järjestämään etänä ei sen sisältö kärsinyt mielestäni yhtään.

Toivoisin tapahtuman keskeistä ajatusta- “nuorilta nuorille” rohkaistuvan käyttämään jatkossakin seuratoimintaa järjestäessä. Nuori kulttuuri Talks toimi hyvänä esimerkkinä siitä, mitä voidaan saada aikaan kun aikuisten tuki yhdistetään nuorten luovuuteen ja kyvykkyyteen. Viestini Nuorisoseuroille on siis seuraava: Uskaltakaa luotta nuoriin!”

Sara Hänninen

Kolme vuotta Kiurun kanssa

“Siitä on nyt hieman vajaat kolme vuotta, kun itse aloitin Nuorissa Vaikuttajissa. Nuoret Vaikuttajat ovat ryhmä täynnä aktiiveja, harrastuneita ja innokkaita nuoria, joilla oli heti alusta kollektiivinen kasa toinen toistaan parempia ajatuksia ja ideoita siitä miten Nuorisoseurojen toimintaa voisi laajentaa, ja luoda helpommin lähestyttäväksi aivan kaikille. Annan spoilerin, mielestäni ryhmä on onnistunut noiden ajatusten jalostamisessa, ja näin luonut pohjan tulevalle kehitykselle.

Palataan kuitenkin ajassa nyt nuo kolme vuotta, ja annetaan 16 -vuotiaan Altin avata ajatuksiaan. Teatriksen 2019 ohessa Nuorisoseurat kokoustivat, ja myös Nuoret Vaikuttajat olivat ensimmäistä kertaa koolla. Uudet ihmiset astuivat elämääni, nuo samaiset ihmiset tulisivat olemaan mukavia valonvälähdyksiä arkeeni seuraavien kolmen vuoden aikana. En voi tarpeeksi kiittää kaikkia ryhmäläisiäni, ja Vaikuttaja aikanani tapaamia ihmisiä.

Nyt olen teatteritaiteen moniosaaja, ja harrastuneisuudessaan miltei hurmoksellinen veijari. Tähän pisteeseen pääsemisessä Nuoret Vaikuttajat, Nuorisoseurat ja Nuori Kulttuuri ovat pelanneet roolin, jota en halua tai aio vähätellä. Viime keväänä olin Porissa tekemässä töitä erittäin taitavien ammattilaisten kanssa, ja keskustelemassa erittäin fiksujen nuorten kanssa. Nämä kokemukset tulevat elämään osana minua loppuelämäni.“

-Altti Kiuru

Voit hakea Nuoret Vaikuttajat -toimintaan täältä.

Vuoden tunnustukset jaettiin seurakahveilla

Lounais-Suomen alueen virtuaalisia seurakahveja vietetiin keskiviikkona 19.5. Teamsissa. Seurakahvien kohokohta oli Lounais-Suomen alueellisten tunnustusten myöntäminen. Tilaisuudessa jaettiin Vuoden Nuorisoseuralaisen, Vuoden Ohjaajan ja Vuoden Nuorisoseuran tunnustukset. Tänä vuonna tunnustukset jaettiin ensimmäistä kertaa yhteisesti alueemme kolmen maakunnan kesken eli jokaiseen kategoriaan valittiin yksi tunnustuksen saaja.

Paikallisseurat saivat ehdottaa tunnustusten saajia. Aluevaltuusto Louste teki valinnat ehdotusten perusteella.

Vuoden Nuorisoseuralainen

Tuire Erholm, Pyhämaan Nuorisoseura Kajastus ry, Uusikaupunki

Tuire on aktiivisesti toiminut teatterissa innostaen, ohjaten ja näytellen koko seuranäyttämön 20-vuotisen historian ajan. Hän on ollut seuran johtokunnassa kahdeksan vuotta sekä seuran remonttitoimikunnassa seurantalon suuren remonttihankkeen aikana 2017-2019. Tuire on myös aktiivinen tekijä seuran arkilounastoimikunnassa, ohjannut Kalevan Nuorten kerhoja, toiminut Luova Lava -leirin vastuuohjaajana ja on aina valmis ideoimaan uutta ja erilaista. 

Vuoden Ohjaaja

Arja Urmas, Kosken Tl. Nuorisoseura, Koski Tl.

Arja on ollut Kosken nuorisoseuran yksi kantavista voimista ja ohjannut muskareita 1990-luvulta aina 2010-luvulle saakka. Lisäksi hän on toiminut iltapäiväkerhon ohjaajana 2000-luvulta alkaen. Arjan ammattitaitoisessa ohjauksessa lapset viihtyvät ja iltapäiväkerhoon on aina paljon halukkaita. Hän tekee joka päivä työtä niin nuorisoseura-aatteen kuin koskelaisten lasten hyväksi. 

Vuoden Nuorisoseura

Ahlaisten Nuorisoseura, Ahlainen

Seura toteutti onnistuneesti kesäteatterin kesän rajoitusten keskellä, eikä ole lamaantunut pandemiasta huolimatta. Samoin Luova lava -leiri onnistui osumaan pandemian suvantovaiheeseen ja toteutui suunnitellusti. Seuran Ahlastetuupi Youtubekanava on myös tuonut iloa tosi monelle näin korona-aikana, ja antanut myös nuorille mahdollisuuksia kehittyä esiintyjinä. 

Apuohjaaja Luova lava -päiväleirille

Hei 15-17-vuotias nuori! Haemme apuohjaajaa Luova lava -päiväleirille, joka järjestetään yhteistyössä Suttilan Nuorisoseuran kanssa 7.-11.6.2021. Leiri järjestetään Suttilassa, Huittisissa. Tarjoamme kahden viikon työsuhteen, joka sisältää leirin suunnittelua, apuohjaajana toimimista ja muita seuran nimeämiä tehtäviä.

Luova lava -päiväleiri on 7-11-vuotiaille lapsille suunnattu päiväleiri, jolla tutustutaan eri taiteenlajeihin, kuten tanssiin, teatteriin, musiikkiin ja kädentaitoihin. Leiri huipentuu Hetki taiteilijana -esitykseen.

Hakijan eduksi katsomme kokemuksen lasten kanssa työskentelystä ja harrastuneisuuden joltakin taiteenalalta.

Lähetä vapaamuotoinen kesätyöhakemuksesi tehtävään 18.4. mennessä osoitteeseen karoliina.hursti@nuorisoseurat.fi.

Kesätyö tarjotaan osana OP Satakunnan Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjaa. #kesäduuniOPnpiikkiin

Lisätietoja antaa:

Karoliina Hursti
toiminnanohjaaja
Nuorisoseurat Lounais-Suomi

karoliina.hursti@nuorisoseurat.fi, 0440591913

Ramppikuume – Valtakunnalliset Nuorisoteatteripäivät huhtikuussa virtuaalisena festivaalina

Ramppikuume – Valtakunnalliset Nuorisoteatteripäivät järjestetään virtuaalisena festivaalina 23.-25.4.2021. Suomen Nuorisoseurat ry:n hallitus teki tapahtuman toteutustavasta päätöksen kokouksessaan 29.1. Etätoteutuksella halutaan taata osallistujien turvallisuus.

Tapahtuman ohjelmallisen ytimen muodostavat koulutuspajat sekä nuorisoteatterikatselmus, johon haku on auki 24.2. saakka. Katselmukseen voivat hakea nuorisoteatteriryhmät ympäri Suomen.

Ramppikuume järjestettiin koronapandemian vuoksi virtuaalisena festivaalina myös vuonna 2020. Vuoden 2021 tapahtumaa kehitetään edellisestä virtuaalitapahtumasta saadun palautteen pohjalta. Tämän kevään tapahtumassa kiinnitetään erityistä huomiota osallistujien vuorovaikutukseen verkkoympäristössä.

RAMPPIKUUME – Valtakunnalliset Nuorisoteatteripäivät Kankaanpäässä on 13-20-vuotiaille nuorille ja heidän ohjaajilleen suunnattu nuorisoteatterifestivaali. Tapahtuman tuottavat Suomen Nuorisoseurat ry, Kankaanpään kaupunki ja Kankaanpään Nuorisoseura ry.

Tiedotusta tapahtuman osalta päivitetään nettisivuille osoitteeseen www.ramppikuume.net.

Lisätietoja antaa

Karoliina Hursti
toiminnanohjaaja
Nuorisoseurat Lounais-Suomi
karoliina.hursti@nuorisoseurat.fi
044 0591913

Ullamarja Kontiainen
Kulttuuri-ja nuorisokoordinaattori
Kankaanpään kaupunki
ullamarja.kontiainen@kankaanpaa.fi
044 5772691

Nuorisoseurojen Teatteritapaaminen LA 13.3.2021 klo 9-12 etäyhteydellä

Sinä nuorisoseuran teatterissa toimiva ihminen! Osallistu ilmaiseen valtakunnalliseen teatteritoimijoiden tapaamiseen! Tapaaminen järjestetään etäyhteydellä: tarvitset vain tietokoneen ja toimivan nettiyhteyden, ja voil’a: pääset viettämään inspiroivan aamupäivän rakkaan harrastuksen asioiden äärellä. 

Nuorisoseurajärjestö täyttää tänä vuonna 140 vuotta. Läpi järjestön historian on teatteritoiminta ollut yksi keskeisimmistä harrastusaloista. Tänä päivänä teatteria harrastetaan noin kahdessasadassa nuorisoseurassa eri puolella Suomea ja harrastusryhmiä on useita satoja, harrastajia useita tuhansia, katsojia kymmeniä- , jopa satoja tuhansia vuosittain. 

Miten sinun teatterisi tänä päivänä voi? Onko korona laittanut toiminnan tauolle vai onko harjoituksia ja esityksiä pystytty ylläpitämään pandemian aikana? Miltä vaikuttaa nuorisoseurojen teattereiden nykytila ja tulevaisuuden näkymät, kuinka tästä eteenpäin?

Valtakunnallisessa teatteritoimijoiden tapaamisessa pääset jakamaan omia kokemuksiasi ja kuulemaan toiminnan haasteita ja onnistumista toisilta toimijoilta eri puolelta Suomea. Yhdessä olemme selvinneet jo 140 vuotta ja yhdessä selviämme tästäkin kriisistä. Ilon kautta, kuten entinenkin teatteriohjaaja toteaisi!

Tapaamiseen ilmoittaudutaan 8.3.2021 mennessä täällä.

Nuorisoseuroille myönnetty lähes 700 000 euroa korona-avustuksia

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt yli 200 nuorisoseuralle lähes 700 000 euroa seurantalojen ylläpitokustannusten kattamiseen ns. korona-avustuksina. Yhteensä avustuksia myönnettiin 2,3 miljoonaa euroa. Avustuksilla halutaan tukea seurantaloja ylläpitävien yhteisöjen toimintaedellytyksiä ja toiminnan jatkuvuutta.

Avustukset on tarkoitettu seurantalomaisessa käytössä olevia taloja ylläpitävien yhteisöjen ja säätiöiden tukemiseen koronapandemian aiheuttamassa tilanteessa. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 789. Avustusta myönnettiin 736 hakijalle.

Kaikki myönnetyt avustukset löytyvät täältä.

Avustuksen käyttö

Ministeriö tiedottaa kaikille hakijoille päätöksestä. Avustukset myönnetään seurantalojen ylläpidosta ja huoltokorjauksista aiheutuneisiin kustannuksiin, jotka ovat syntyneet 13.3.2020 jälkeen. Avustusta voidaan käyttää 31.3.2021 saakka.

Avustusta voidaan käyttää rakennusten ylläpidosta aiheutuviin kustannuksiin, joita ovat mm. sähkö-, lämmitys- ja vesimaksut, tietoliikennemaksut, vakuutukset, kiinteistöverot, kiinteistöhuollon maksut ja palkkamenot, välttämättömät huoltokorjaukset sekä mahdolliset muut rakennuksen käyttökunnossa pitämiseen liittyvät menot. Avustusten käytöstä on tehtävä selvitys viimeistään päätöksessä mainittuna päivänä. Avustuksen saajalta edellytetään kustannuspaikkakohtaista talousraportointia.

Kuva: Teemu Hauta-Aho
Kuvassa Pohjois-Savossa sijaitsevan Halunaseuran kylätalo, joka valmistui vuonna 2015. Seura on yksi avustusta saaneista seuroista.